Autokatsastus 100 vuotta Suomessa

Autojen ja moottoripyörien katsastus tuli pakolliseksi Suomessa 1.10.1922. A-Katsastus juhlistaa 100-vuotiasta suomalaista katsastusta ja järjestää teemapäivän A-Katsastus-asemilla 14.10.2022. Teemapäiväasemat myyvät myös juhlavuoden katsastuslahjakortteja.

Vanha mustavalkoinen valokuva katsastusmiehistä.
Vanha valokuva katsastajasta auton vieressä.
50-luvulla kaikki ajoneuvot katsastettiin vielä ulkona.

Vaikka autokatsastusta on tehty Suomessa jo 100 vuotta, sen takana on edelleen sama alkuperäinen tavoite turvallisesta liikkumisesta. Suomessa ajoneuvon tekninen vika onnettomuuden aiheuttajana on tehokkaan katsastusjärjestelmän ansiosta erittäin alhainen. Tämä siitäkin huolimatta, että Suomen ajoneuvokanta on selkeästi EU:n keskitasoa vanhempaa.

Euroopan tasolla katsastuksia säädellään direktiivillä. Katsastusdirektiivi määrittää perustason kaikkiin jäsenmaihin. Jäsenmaat voivat poiketa siitä, mutta vain tiukempaan suuntaan. Parhaillaan direktiiviä ollaan uudistamassa. Suuri potentiaali liittyy erityisesti kuljettajaa avustavien järjestelmien (ADAS, Advanced Driver Assistance System) tarkastuksiin, mutta myös esimerkiksi kaksipyöräisten katsastuksiin, joiden katsastusvelvollisuus on yksi monista parhaillaan EU tasolla harkittavista muutoksista.

Matka jatkuu ja haasteet muuttuvat, mutta edelleen ajoneuvojen katsastustoiminta on yksi tärkeä osa-alue, jolla yleistä liikenneturvallisuutta ylläpidetään ja parannetaan.

Varaa aika katsastukseen

Onko ajoneuvosi katsastus ajankohtainen? Varaa aika suomalaiseen katsastukseen lähimmälle A-Katsastus-asemallesi.

Lahjakortti-ikoni

Anna lahjaksi Autokatsastus 100v Suomessa -katsastuslahjakortti!

Anna hyödyllinen ja aineeton lahja! Autokatsastus 100v Suomessa -juhlavuoden lahjakortti oikeuttaa henkilö- tai pakettiauton katsastukseen ja lakisääteisiin mittauksiin millä tahansa A-Katsastus-asemalla. Voimassa 2 vuotta ostopäivästä. Kortteja myyvät asemat löytyvät teemapäivän sivulta.

 Teemapäivä A-Katsastus-asemilla 14.10.2022